Minulla on eräs tuttava, joka ulkona nähdessämme joskus kyselee minulta Juhan vointia, kun hän tietää, että minä tunnen myös hänet. Juhan vointi on iän myötä vähän huonontunut ja he eivät näe toisiaan usein. Emme koskaan ole mitään muuta puhelleet. No tänään näimme ja kerroin sitten kuulumiset. Kun jatkoimme matkaa niin hän huusi perääni, että taas minä loukkasin häntä. Olin ihan ihmeissäni ja kysyin, että kuinka, etten itse tiedä. Hän jatkoi, että joka kerta olen loukannut häntä. En ymmärtänyt yhtään mitään. Sanoin, ettei ole ollut tarkoitus, enkä tiedä kuinka olen sen tehnyt. Sitten hän sanoi, että kun eroamme niin minä sanon aina hei, hei. En ymmärtänyt vieläkään. Kyllä hän sitten selitti, että niin sanotaan ihmisille, jotka ovat hei, hei eli hölmöjä. Selitin sitten, että me emme ole lapsenakaan tehneet niin, emme ole nimitellet toisiamme siten vaan olemme ihan viattomasti sanoneet hei emmekä näkemiin niinkuin aikuiset. Hän sanoi, että jos vielä ensi kerralla sanon niin sitten hän ei koskaan enää puhu minulle mitään. Toivottavasti en vahingossa sano niin, sitä nyt pelkään.

Tuli sitten kotona mieleeni eräs vanha tapaus. Olin silloin vielä pankissa töissä ja eräs asiakas tuli sisään ja sanoi moi. Vastasin samalla tavalla. Sitten palvelin häntä ja kun hän lähti pois sanoin taas moi. Silloin hän haukkui minut, että kuinka sanon moi. Sanoin, että kun tullessakin sanottiin niin. Hän oli hyvin vihainen, että enkö tiedä, että tullessa sanotaan moi ja lähtiessä hei.

Näiden tapauksien perusteella ei sitten kai voi muuta päätellä kuin sen, että minulla ei ole alkeellisiakaan käytöstapoja. Eikä varmaan tässä iässä enää opikaan.

Ajattelin kuitenkin asiaa vähän kauemminkin ja toivon, etten olisi tietämättäni loukannut ketään. Se voi käydä näköjään niin monella tavalla ettei aina ymmärräkkään.

Laitan tähän loppuun taas viisauden apteekin kuitistani "Ei ihminen vuoriin kompastu, vaan kiviin."