On kivaa, kun koko Suomi liputtaa tänään, kun minun isäni syntymästä on kulunut 111 vuotta.

No onhan pari muutakin liputuksen aihetta, mutta ne näkyy allakoista, joten ei niistä nyt sitten sen enenpää.

Olli on odottanut kovin, että heidän liputusviikolleen tulisi liputuspäivä ja tämä on nyt ensimmäinen. Eli ensimmäinen kerta, kun  hän äitinsä kanssa vetää lipun salkoon on hänen isopappansa ja hänen äitinsä pappan kunniaksi.

Pitää nyt laitttaa oikein kuva tästä heidän pihallaan liehuvasta lipusta

IMG_1488-normal.jpg

Laitan tähän nyt vielä kuvan meidän pihan lipusta. Jollain on kuitenkin nyt tullut surullinen päivä, kun se iltapäivällä laskettiin puolitankoon.

IMG_1464-normal.jpg

Näin kauniisti täällä on koko päivän paistanut aurinko, mutta hirveän kylmä ja aika voimakas tuuli on taas ollut.