Minulla on nyt kuukauden verran ollut kiusaa näistä "kiusakommenteista". Olen huomannut, että niin on monella muullakin. Ne on englanniksi ja erittäin hienosti kehuvat ko. kirjoitusta. Eilen niitä tuli viidelle päivälle, yhdelle viimekuiselle ja neljälle edelliskesäiselle, kaikille kolme. Nyt sattui niin, että se uusi oli ihan tavallista asiaa ja yksi vanhoista oli hauska, eli niille olisi sopinut konmmentit. Mutta kolme päivää sattui minun elämäni pahimpiin päiviin. Silloin sain tietää, että minun kuusi vuotta ennen hoidettu syöpäni on kasvattanut etäpesäkkeen, joka kasvaa vielä kovaa vauhtia ja edessä oli pikainen ja aika suuri leikkaus. Niissä kolmessakin sitten kommentoija kertoi kuinka hauskaa hänellä on ollut, kun hän on lukenut kirjoituksiani blogista. Hän oli oikein riemusta nauranutkin. Että silleen.

Mittari on nollassa eikä aurinko paista, muttei tuulekaan. Varmaan ihan hieno ilma.

Sain juuri syötyä. Lähden kohta muistikouluun ja sitten tänään on vielä se vanhoista kirjoista askartelukin. Ihan tarpeeksi ohjelmaa yhdelle päivälle.

Sitten vielä: Hyvää naistenpäivää kaikille!