Olin eilen illalla katsomassa Ollin jäkispeliä Laitilan Jyskettä vastaan Vermuntilan hallissa. Se oli jo etukäteen pojille kovin jännä, kun viime pelin he hävisivät ja nyt heillä lasketaan joka pelistä pisteet niinkuin oikeassakin sarjassa.

Marketta lähtiessä sanoi, että siellä on hallin puolella kylmempää, mutta kahviossa on lämmintä ja sieltä näkee hyvin koko kentän ikkunan läpi. Hän kysyi lähtiessä, että otanko saalin mukaan. Otin sen mukaan, koska ajattelin että jos menen hallinkin puolelle. Olin kuitenkin koko ajan kahviossa ja saali oli siinä tuolilla ja reisien päällä. missään vaiheessa ei ollut yhtään vilu. Kotona alkoi kuitenki kurkkua kutiamaan ja yöllä kurkkukipu herätti monta kertaa. Muistin, että kesällä kun olimme me Leenat koolla merenrannalla niin minä heinäkuun helteillä menin mereen uimaan (siis kastelin itseni). Tuntui kylmältä, mutta en ollut kauaa eikä ehtinyt tulla vilu. Kuitenkin senjälkeen tulin kipeäksi. Olenkohan nyt niin arka, etten kestä yhtään kylmää ja on talvikin tulossa. Pitäisi varmaan nyt saada itsensä karaistua.

Onneksi Lukon pojat voittivat 5-3.