Aattona oli Meriristissä juhannusjuhla, johon Juhan teki kovin mieli. Siellä on niitä ollut jo yli kolmekymmentä vuotta ja aina ollut alkajaisiksi kuudelta lipunnosto ja sitten on menty rannalle viedyille penkeille istumaan ja katsomaan ohjelmaa ja laulamaan. Väliajalla on ollut grillimakkaraa ja kahvia pullan kanssa. Sitten on vielä jatkunut ohjelma jotain tunnin verran ja senjälkeen on kokko poltettu ja siinäkin vielä laulettu yhteislauluja. No niinpä mentiin sinne. Nyt oli ensin lipunnosto ja sitten sellainen tunnin mittainen ohjelmaosuus. Senjälkeen makkaraa ja kahvia pullan kanssa ja kotiin. Ohjelma niin lyhyt eikä kokkoakaan ollut. Olin kotona jo puoli kahdeksan aikaan. Mietin mitä tekisin ja laitoin pesukoneen pyörimään, katsoin telkkaria ja kudoin samalla. Siinä oli minun juhannusaattoni.

Juhannuspäivänä oli sitten enemmän tekemistä. Menin jo aamupäivällä Pyynpäähän. Syömisen jälkeen lähdimme neljän hengen porukalla Poroholmaan pelaamaan pienoisgolfia. Räsäsen Riku on talven aikana taas tehnyt hommia ja kohentanut entisestään siellä paikkoja. Oli hieno ilma ja kiva pelata. Senjälkeen syötiin jätskit. Matkalla haimme Juhankin kyytiin ja menimme takaisin Marketan luokse. Sielläkin pelasimme vielä eli Marketta, Henni, Olli ja minä pelasimme mölkkyä. Pitääpä vähän nyt kehua kun kävi niin hyvä tuuri, että minä voitin. :) Sitten saunoimme ja grillasimme ja nautimme kesäillasta pihalla syöden ja kahvitkin joimme ulkona.

Tänään olen ollut pyörällä ajelemassa ensimmäisen kerran tänä vuonna. Keväällä oli lonkka kipeä niin en uskaltanut yrittääkään pyörällä ajoa. Kankeasti se nytkin kävi, mutta kivalta tuntui. Sellainen kolmen kilometrin mittainen varmaan se ajelu oli. Uskon, että pyörällä ajelu vahvistaisi jalkalihaksia, jos tulisi säännöllisesti pyöräiltyä.

Kiva ilma on ollut koko viikonlopun ajan. On ollut hienoa olla ulkona. Toissapäivänä oli kesäpäivänseisaus, että nyt alkaa sitten päivät lyhetä ja pian on jo aika pimeät illat. :)