Olen viikon verran liimaillut valokuvia albumiin. Jotain viiden tai kuuden vuoden kuvat. Paljon on tullut vanhoja muistoja mieleen. Aion nyt katsoa kaikki albumini läpi ja samalla muistelen menneitä tapahtumia. Eilen katsoin jo tietsikalla pari levyä kuvia.

Tänään tehtiin lenkki oikein kunnon metsäpolulla. Ollilla oli jalkapalloharjoitukset Lonsin kentällä ja sinä aikana teimme lenkin lähellä olevalla Sahan kalliolla. Henni oli myös lenkillä ja otti kasveista kuvia. Se on koulun tehtävä. Inka ja Liisa olivat oikein innoissaan epätasaisesta maastosta. Marketta joutui aika paljon auttamaan minua, että selvisin lenkistä, mutta hauskaa oli.

Eilen lääkärini soitti minulle. Röntgenlääkäri oli soittanut hänelle ja sanonut, että haluaisi ottaa minun keuhkoistani tarkemman kuvan tietokoneella. (Poskionteloni ovat ihan kunnossa.)  Lisäksi sokeriarvoni ovat nousseet taas. Hän laittoi lähetteen diabeteshoitajalle. Olen tänään tilannut molemmat ajat. Sain ne ensi viikolla, tietokonekuvaus keskiviikkona ja diabeteshoitaja torstaina. Perjantaina onkin sitten juhannusaatto.