Tänään olen tehnyt ensin aamupäivällä ja nyt iltapäivällä toisen kävelylenkin. Teimme ne Inkan kanssa ja molemmat kanalin rantaan. Inka olisi oikein kova ajamaan takaa kaikkia pieniä eläimiä esim. lintuja, oravia ja jäniksiä. Olen selittänyt hänelle, että kanali on sorsien koti ja niitä ei saa hätyyttää. Viime kesänäkin se toimi hyvin molempien koirien kanssa. Tänä vuonna näimme nyt iltalenkillä kotiinpäin tullessa ensimmäisen kerran sorsia. Rannalla oli koko poikue. Oli kaksi isoa ja viisi pientä sorsaa. Olimme jo aika lähellä kun huomasin ne. Juttelin rauhallisesti Inkalle, että siinä ne ovat huilaamassa ja me mennään kauniisti tästä ohi. Siitä me parin metrin päästä tulimme ihan nätisti ja sorsatkaan eivät pelästyneet vaan käänsivät päitään ja katsoivat ihan hiljaa, kun me tulimme ohi. Minusta se tuntui ihan uskomattoman hienolta. Olin aika varuillani kulkiessani siitä, kun ajattelin, että jos isot sorsat kokevat meidät uhkaksi ja yrittävät ajaa pois, mutta niin ei käynyt.

Tämä kuva on otettu Inkasta tänä kesänä heidän omalla pihallaan.