Näin tänään Prismassa Katan, entisen työtoverini pankista. Moikkasimme ja hän sanoi, että olimme pari päivää aikaisemmin olleet kaupassa samaan aikaan, Sanoin etten minä ollut nähnyt häntä. Hän sanoi, että oli katsonut minua, mutta oli sitten ajatellut, että minä en olisi leikkauttanut tälläistä näin lyhyttä muotikampausta ihan kuin Suvi-Anne Siimeksellä. Päätteli, että varmaan joku saman näköinen. Sanoin, että olen huomannut itsekin samanlaisuuden, mutta minulla se on nyt kyllä pitkä. Siitä hän tajusi ja kysyi, että olenko saanut jotain sellaisia hoitoja, että tukkani on lähtenyt. Kertoilimme siinä sitten kuulumisiamme. Hän oli sitä mieltä, että minun tukkani on oikein hyvän näköinen ja sopii minulle oikein hyvin. Olen kuulemma oikein pirteän näköinen.

Nyt olen lukenut niin hauskan kirjan, että luin sen heti uudestaan toiseen kertaan. Se on nimeltään "Lasten ajatuksia äidistä". Tekijä Grethe Dirckinck-Holmfeld. Siinä on koottu lasten ajatuksia äidistä ja ne niin hauskoja, ettei voi totisena lukea.

Laitan muutaman pätkän:

Jos äiti kaataa jotakin, se on yksi lysti. Mutta kun minä kaadan jotakin, se ei todellakaan  ole mikään lysti.

Äiti päättää, milloin minulla on aikaa ulkoiluttaa koiraa.

Ystävän kanssa puhutaan salaisuuksista, mutta äidin ja isän kanssa läksyistä.

Äiti ja isä itkevät onnesta, kun niiden lapsi menee naimisiin. Silloinhan ne saavat kotona enemmän tilaa itselleen.