Aloitin eilen lukemaan kirjaa "Suomen kesä". Suomen kesä koostuu siis 92 päivästä. Juha Nirkko käy ne läpi päivästä päivään. Siinä on joka päivän kohdalla sen päivän joko kansanperinnettä tai tapoja tai jotain muita asioita. Sitten on muutama tapahtuma jo Suomesta tai jostain muualta. Ja vielä on mielenkiintoinen asia sellainen, että on vuoden 2015 nimipäivät sekä vuoden 1864 nimipäivät. Sekin on oikein hauska juttu. Osassa on nimen alkuperäinen muoto, mitä ei ole koskaan ajatellutkaan. Ja sitten on muuten mukavia nimiä.

Kirja on nyt ilmestynyt ja kansikuva on tämän näköinen.

IMG_1645-normal.jpg

Tykkään siitä niin kovin, että otan aina kirjan käteeni, kun en malta olla lukematta.

Nyt on 12 astetta lämmintä ja aurinko paistaa kauniisti, että pitää kuitenkin pienelle lenkille lähteä.