En ole vielä kunnossa. Lähdin kuitenkin hiukan ulos koska ei minulla kuumetta ole. Kiersin torin kautta kanaalille ja siitä kotiin.

Torin lähelle on seurakunta avannut syksyllä Franciscus-talon. Olen ollut kuitenkin niin huonossa kunnossa tai sitten en tartunnan vuoksi voinut poiketa siellä. Nyt menin katsomaan. Siellä olikin vuorossa Kirsi-pappimme. Hän oli joululomalla Hennin rippipappina. Siinä sitten joimme kahvia ja juttelimme mukavia.

Kun tulin pihallemme niin huomasin kuinka kaksi harakkaa kuherteli viime kesäisen pesän ympärillä. Niillä oli selvästi kevättä rinnassa ja aurinko paistoi kauniisti. Kyllä niiden laulukin varmaan toisen mielestä kuului kauniilta.