Marketan porukka on ollut tämän viikon Tahkoniemessä. Heillä on sieltä vuokrattuna viikon ajaksi mökki meren rannalla. Menimme tänään Juhan kanssa sinne kylään heille. Koirulaiset olivat innoissaan, kun menimme. Heillä oli tosi hauskaa. Liisaa vähän rauhoitti se, kun hänellä oli "tötterö" päässä. Hän loukkasi keskiviikkona varpaansa. Yksi kynsi oli katkennut melkein kokonaan, vähän toisesta reunasta kiinni. Se piti eläinlääkärin leikata pois. Siteen sai tänään poistaa, mutta tötteröä täytyy pitää vielä ensi viikko, ettei hän pääse nuolemaan sitä.

En ole moneen vuoteen ollut kesällä uimassa koska minun mielestäni vesi on niin kylmää. Nyt Henni oli sitä mieltä, että kun vesi on 24 astetta niin minun on pakko mennä uimaan. Sanoin, että minulta jäi vahingossa uimapuku kotiin mutta Henni ei tietenkään uskonut, mokoma. Ajattelin, että kokeillaan kuinka käy. Kun kastelin varpaani se tuntui jääkylmältä. Kuinka voi tuntuakin niin kylmältä. Kyllä siinä sitten vähitellen kastelin itseni ja vähän aikaa totuteltuani siihen tottui (ainakin vähän). Jonkin aikaa uiskentelin sinne tänne ja sitten menin saunaan. Siellä hiottuani olin niin hurjalla päällä, että menin vielä uudestaan mereen. Siellä Olli ja Eero olivat vesieläimineen. Olli lainasi omaansa minulle, että saan kokeilla. Menin matalammalle, että pääsin siihen päälle ja kun sitten potkin itseäni syvemmälle se yht´äkkiä heitti minut selästään selälleni mereen. Siinä sitten potkin pää veden alla enkä saanut heti jalkojanikaan pohjaan. Onneksi lasit pysyivät päässä. Että tuli sitten sukellettuakin samalla kertaa. Kun lähdimme kotiin Inka meinasi tulla väkisin autoon meidän mukaan.

Ajoimme kotiin toista kautta ja kiertelimme vähän. Tulimme ohi sen koulun, jota olen käynyt 4 ensimmäistä luokkaa. Oli se nyt aika eri näköinen ja myös ympäristö ja tie olivat ihan erilaiset. Osa koulumatkasta oli tehty pyörätieksi. Kiersimme vielä vanhaa tietä ohi siitä missä olen syntynyt ja asunut 11 ensimmäistä vuotta. Se talo oli kuitenkin nyt hajotettu. Viime kesänä se oli vielä siellä. Niin se maailma muuttuu, monta asiaa on enää vain omissa muistoissa ja ajatuksissa. Joskus se tuntuu vähän haikealtakin.

Laitan tähän loppuun kuvia sukelluksestani.