Eilen iltapäivällä veimme äitini ja isäni haudalle kynttilän ja menin Marketan mukana heille. Illalla he toivat minut kotiin ja sovimme, että he tulevat myöhemmin perässä katsomaan minun parvekkeeltani ilotulitusta   ja jäävät samalla yöksi. Yhdeksän aikoihin sitten tulivat Marketta, Henni, Olli, Inka ja Liisa. Inka ja Liisa pelkäsivät kovin pauketta. Marketta teki heille petit valmiiksi. Toiset olivat parvekkeella katsomassa mutta minä jäin sisälle ja otin Inkan toiseen ja Liisan toiseen kainaloon ja makoilin heidän kanssa, kun heillä oli  turvallisempi olo minun lähelläni.

Aamulla teimme Marketta, koirat ja minä pienen lenkin, kun Henni ja Olli nukkuivat vielä. Oli tosi hieno ilma. 3 astetta pakkasta ja uusi, puhdas valkoinen lumi, jota oli myös kauniisti puiden oksilla. Pienen matkaa kävelimme kanalin vartta ja ihastelimme ja koirilla oli omat mielenkiintonsa eikä ollut liikenteestä haittaa.

He ovat jo lähteneet kotiin ja olen taas yksin. Sylvi soitteli Jyväskylästa ja oli oikein mukavaa taas jutella kuulumisia. Terveiset uudelle blogi-ystävälleni Anittalle!

Siunattua Uutta Vuotta 2011 kaikille !