Nyt on ollut jo monta päivää niin kuumaa, etten minä jaksa tehdä mitään. Ja niinkuin ei olisi helteen takia kuumaa niin piti eilen kokeilla Hennin kanssa Markettan uutta saunaa. Inka halusi myös tulla meidän kanssa löylyyn kuten aina.

Olli on ollut torstaista lähtien Turussa jalkapalloturnauksessa ja Marketta käy huomenna hakemassa Ollin kotiin ja minulla on tarkoitus lähteä mukaan ajelemaan. Elisa lähtee huomenna viikoksi koiraleirille Kokemäelle.

Tehdäänpä taas pientä korjausta eli Elisalla on kaksi leiriä. Sunnuntaina hän menee ensimmäiselle ja se on Pitkis-leiri, joka alkaa maanantaina ja sinne tulee noin 2000 leiriläistä ja siellä Elisa on leiriohjaajana. Sitten (muistaakseni torstaina) se loppuu ja siellä samassa paikassa alkaa se koiraleiri ja sinne viedään myös Liisa.