Katsoin herättyäni lämpömittaria ja oli tämän talven pakkasennätys. Mittari näytti -18 astetta. Eilen oli "vain" 14 astetta. Muuten on oikein kauniin näköistä. Aurinko nousee niin kirkkaana ja tekee koko taivaanrannan punaiseksi. Kävin oikein parvekkeelta katsomassa. Kauniin näköistä.

Maanantaina oli taas CC ja vein äiti Teresan peitonlappuja 7. Olen tämän vuoden puolella eli tammikuussa vienyt niitä 30 kpl.

Eilen kävin taas katsomassa mussukoita ja muksuja ja menen tänäänkin. Inkalla ja Liisalla on riemu ylimmillään, kun minä menen. Ne tietävät jo ennen kuin olen sisälle päässyt, että kuka tulee. Ensin teemme pienen lenkin ulkona ja sitten sohvalla rapsutellaan ja puhellaan. Ei kukaan muu minua niin tarkkaan kuuntele kuin Inka ja LIisa.

Minulla on siellä aina kudin mukana. Sitten siellä on kirja, jota luen jos siltä tuntuu. Eilen tuli postissa uusi ristikkolehti, jonka otan tänään mukaan. Voimme sitten Ollin kanssa yhdessäkin täyttää sitä, kun tänään ei ole hänellä mitään harkkojakaan. Hennillä on koulussa nyt iso urakka, kun pitää tehdä työ näistä presidentin vaaleista. Länkkärin lisäksi lehtiäkin on ollut lainassa monta monituista kertaa sellaisia metrisiä pinoja. Länkkäristä leike ja muista valokopiot ko. aiheesta. Onneksi ei itse tarvitse olla kiinnostunut vaaleista ja kamppanjoista. Olen kuitenkin äänestänyt. Elisalla ei ole enää varsinaisia koulutunteja, mutta lukea pitäisi innokkaasti. Tuntuu, että hänellä on liikaa kaikkea muuta tekemistä, ettei oikein ehdi.

Huomenna on sitten taas muistikoulu, jonne olen menossa.