Siitä on yli kuukausi aikaa, kun minulle muutti uudet naapurit. Tulin hississä silloin ylös tavaroiden ja perheen äidin veljen kanssa. Hän kertoi, että perheen isä on costaricalainen. Samana päivänä muutti myös toiseen kerrokseen uudet tai uusi asukas. Olen odottanut, että nimitauluun tulisi naapuriperheen nimi, muttei ole tullut eikä oveenkaan. Olen leikilläni sanonut, ettei Petri osaa kirjoittaa nimeä, jos se on niin hankala. Lauantaina muutti ylimpään kerrokseen uudet asukkaat ja tänään, kun kävin CC:ssä samalla huomasin, että näihin kahteen molempiin oli laitettu nimet, muttei tähän minun naapurini kohdalle ollut tullut. wink Voi, voi sentään. frown Onkohan se kuitenkin niin hankala ulkolainen, ettei Petri osannut. Tuleekohan ensi yönä unikaan, kun pitää miettiä tätä hankalaa asiaa. laugh

Nyt on sitten taas satanut melkein koko päivän.