Tällä viikolla on kirjastossa mummuviikko eli siellä on erilaisia tapahtumia mummuille, papoille ja lastenlapsille ja kaikille muillekin. Tänään oli ikäihmisten kirjastotapahtuma. Sain Juhankin lähtemään sinne kanssani. Olimme ihan ihmeissämme, kun väkeä tuli ja tuli eikä olisi yhtään enempää mahtunut sinne. Ylimääräisiä tuoleja tuotiin ja kaikki pääsivät kuitenkin istumaan. Siellä oli oikein vauhdikas ja sujuvapuheinen vetäjä eli oikein mielenkiintoista.

Kävi vielä niin mukavasti, että kun me olemme Terhin kanssa meinanneet jo viime syksystä lähtien mennä johonkin yhdessä kahville. Minä olen kuitenkin ollut koko ajan niin kipeä, ettei ole voitu mennä ja nyt kun olen vähän parempi niin Terhillä on ollut niin kova kiire, ettei sentakia ole voitu mennä. Nyt näimme siellä aivan yllättäen. Terhi oli siellä työnsä puolesta ja keitti meille kahvitkin. En olisi osannut ajatellakaan, että näkisin hänet siellä eikä hänen mieleensä ollut tullut, että minä olisin siellä. Perjantaina on vielä toinen tilaisuus, jonne olin ajatellut mennä ja Terhi tulee myös sinne työnsä puolesta, joten näemme silloin taas.