Aamulla satoi oikein rankasti ja ukkonen jyrisi ja salamoi. Onneksi minullakin on lyhyt matka virastotalon pihalle, josta oli meidän lähtömme.
Lapissa meillä oli ensin alkuhartaus ja sen jälkeen söimme. Meillä oli grillattua makkaraa, kolmenlaista salaattia, etikkakurkkua ja tomaattia sekä ruisleipää ja kakkoa. Jälkiruokana oli omenariisipuuroa. Sen kanssa oli kermavaahtoa, maitoa ja kanelia. Itse sai ottaa mitä halusi.
Sinä aikana ilma oli muuttunut oikein  kauniiksi auringonpaisteeksi. Halukkaat saivat mennä saunaan ja uimaan. Toiset sitten kävelivät ympäristössä tai istuivat terassilla. Samalla sitten juttelimme keskenämme.
Senjälkeen oli pari yhteislaulua ja sellaista kevyttä ohjelmaa. Meillä on nyt diakonissoja vaihtunut useampi ja tuollakin oli mukana ihan uusia kesällä tulleita. Heillä on enemmän kokemusta nuorista kuin vanhoista. Niinpä meillä oli siellä sellainen näytelmäjuttukin, jota rippikouluilloissa tehdään. Siihen "pakotettiin" yhdeksän vapaaehtoista. Oli partiolainen, mänty, teltta, suopursu, karhu, karhunkaataja, tuuli, hyllyvä suo ja tikka. Sitten tämä vetäjä luki tämän kertomuksen ja näiden kaikkien piti sitten tehdä parhaansa mukaan mitä hän luki. Minäkin jouduin siihen ja minusta tuli karhu. Ahdistelin siinä partiolaista ja karhunkaatajaakin. Lopuksi kuitenkin karhunkaataja ampui minut. Katsojat nauroivat näytelmää katsoessaan ihan kippurassa ja kyllä me itsekin naurettiin. 
Sitten joimme vielä kahvia täytekakun kanssa ja lauloimme loppulaulun. Oli ihan onnistunut ja virkistävä päivä. Menin kuitenkin heti huilaamaan ja olen ihan väsynyt.

Tässä on Lapin kesäkodista
sisäkuva  ja        tältä se näyttää ulkoa päin          sekä näkymä Narvijärvelle.