Maanantai-iltana rupesi tuntumaan flunssan oireita. Olin viime torstaina flunssarokotuksella ja Ollilla oli flunssa loppuviikolla, että minulla voi olla jommasta kummasta johtuvaa tai sitten ihan jostain muualta tarttunutta. Olen joka päivä kuitenkin  noussut ylös ja vaatettanut itseni ja muina päivinä olen käväissyt hiukan ulkonakin paitsi tänään olen ollut koko päivän sisällä.

Meidän talon kuivaushuoneessa kävin tänään. Sinne on tehty muutama hylly ja sinne voi viedä lehtiä ja hakea sieltä luettavakseen. Se on hieno kierrätysmuoto.laugh

Tänään on aurinkokin paistanut koko päivän oikein kauniisti, mutta en nyt lähde mihinkään. Yritän parannella itseäni. Eilen vasta muistin, että minulla on munkintippoja, joiden pitäisi auttaa yskään ja vilustumiseen ja aika moneen muuhunkin vaivaan. Kokeilen nyt sitä.