Ei ole näin kiireistä ollutkaan. Minulla on noita vakiomenoja CC joka maanantai ja lähimmäispalvelu on joka neljäs maanantai ja sitten on raamattupiiri joka toinen tiistai. Eli eilen oli CC:n ja lähimmäispalvelun tapaaminen ja molemmat joulujuhlan merkeissä ja lähimmäispalvelu oli Lapissa. Sitten eilen tuli vielä minun oman lääkärini vastaanotto eli kolme menoa. Tänään oli raamattupiiri ja kuinka ollakaan niin tietokonekuvaus tuli myös täksi päiväksi. Ja sitten eilen oma lääkärini oli sitä mieltä, että olisi hyvä ottaa mammografia ja se otetaan nyt sitten huomenna. Sitten rauhoittuu eika ole mitään tälläisia menoja ennenkuin ensi vuonna.

Ensi pyhänä on kirkossa Kauneimmat joululaulut ja tilaisuus kestää 501 minuuttia. Kyllä minäkin sitten käyn jollain aikaa laulamassa siellä. Tuo tilaisuuden kestoaika on sitä varten, kun viime vuonna kirkkomme täytti viisisataa vuotta ja oli laulutilaisuus, joka kesti 500 minuuttia, ja nyt sitten on vuosi ja minuutti lisää siihen.

Aamupäivällä oli pakkasta ja rupesi pyryttämään ja lunta tulikin jonkun verran mutta koko ajan ilma lämpesi ja tuli pari lämpöastetta ja sade muuttui vedeksi ja lumi kadulla muuttui jääksi. On aika vaarallinen keli.