Nimittäin muistikoulu. Meitä oli siellä 21 ja yksi ilmoittaunut ei ollut päässyt tällä kertaa. Tämä on jo kuudes kurssi, Vaikken minä ole ennen tiennyt tälläisesta. En silti olisi puoleentoista vuoteen voinut osallistuakaan sairauteni tähden. Puolet oli sellaisia, että ovat olleet ennenkin. Ensin kävimme nimilistan läpi ja opettajamme yritti painaa meidän nimemme mieleensä. Samalla kerroimme miksi olemme tulleet mukaan ja olemmeko tehneet uuden vuoden lupauksia ja mitä. Pelasimme myös yhtä aivoja virkistävää peliä ja viimeksi oli pieni voimistelutuokio. Olen sitä mieltä, että vaikka ne liikkeet tehtiin ihan siinä pöydän ääressä niin jos niitä tekisi säännöllisesti kotona niin hyötyisi. Oli ne niin hyvän tuntuisia. Siellä oli mukana myös minun kansakouluaikainen koulukaverini. Minä epäilin sitä ja kysyin ja hän oli ihmeissään, että kuka minä olen. Hän ei olisi tuntenut, mutta kyllä hän minut tyttönimeltäni muisti. Tuntuu ihan hyvältä kurssilta.