Eilen kävin lääkärillä ja oli mukava kuulla, että kaikki labratulokset näyttivät ihan hyvää. Lonkkani on nyt aika hyvä, mutta kerroin kuitenkin millainen se oli ja lääkärini meinasi, että siinä voisi olla kuluman alkua. Ei kuitenkaan vielä kuvattu, koska on nyt aika kivan tuntuinen. Hän kuunteli myös oikein tarkkaan kehkoni ja sanoi, ettei nyt ole mitään rahinoita eli kaikki tulehdukset on parantuneet.

Olen siivonnut yhden korin tavarat. Siinä oli kaikkea sekalaista, puikkoja, hakaneuloja, jotain loppulankoja, pitsinpätkä ja jotain valmiita töitä ja vanha kaulaliina ja kaikkea muuta mahdollista.

Siellä oli pari tämmöistä pientä pussukkaakin . En yhtään muista mitä varten olen nämä joskus virkannut, kun en ole käyttöön ottanut....... No sopisihan pussukkaan vaikka kukkaro ja kännykkä.... Tai sitten voisi laittaa sipulipussiksi, eihän yksi ihminen montaa sipulia kerralla osta.

IMG_0950-normal.jpg

Sitten siellä oli kaulaliina jonka äitini on minulle tehnyt kun olen ollut muutaman vuoden ikäinen. Se on jostain kohtaa mennyt vähän rikkikin. En tiedä miksi olen sen sinne laittanut. Olisinkohan jättänyt malliksi ja meinannut kutoa siinä olevat kuviot johonkin...... No nyt se kuitenkin meni kuvaamisen jälkeen roskiin.

IMG_0949-normal.jpg