Kun olin pieni lapsi niin me usein kesällä kävimme Helsingissä tätini luona. Joskus oli molemmat äitini ja isäni mutta joskus olimme äitini kanssa kahdestaan. Siellä oli monenlaista katseltavaa. Äitini ja tätini ompelivat joskus leninkejä itselleen ja minulle. Kaupungilla oli myös monenlaista katseltavaa. Kävimme Korkeasaaressa, Linnanmäellä, Suomenlinnassa, Seurasaaressa, jossa oli joskus juhannuksena jonkun häätkin. Hietaniemen uimarannalla, Hietaniemen hautausmaalla suitsutusta katsomassa, Soutustadionilla yhteislaulutilaisuuksissa ja kaikenlaista muutakin.

Minuilla on ikeroa toisen Helsingin serkkuni kanssa 14 vuotta ja toisen kanssa 12,5 vuotta. Kyllä he silti minuakin mukanaan kuljettivat, pientä serkkuaan.

Useamman kerran minusta on otettu valokuviakin siellä. Olisikohan tämän kuvan ottamisesta 65 vuotta, ei ainakaan paljoa siitä heitä.

IMG_1971.jpg

Minullakin on nyt tullut tämän vanhan kuvan myötä monenlaisia muistoja näiltä reissuilta ja myös toisin päin eli helsinkiläisten käynneistä meillä. Ja kaikki ne on mukavia muistoja. Serkkujen kanssa toki olemme vielä tekemisissä, yleensä soitamme toisillemme.

Kotisairaalasta käytiin tänään minua kotona katsomassa ja äsken soittivat, että kipulaastarin voimakkuutta lisätään. Laitoin yhden laastarin lisää niin se on tällä kertaa niin. Huomenna ja ylihuomenna käyvät kotisairaalasta katsomassa minua. Toivottavasti nyt sitten tulisi lääkitys kohdalleen. Olen tänään käynyt kaksi kertaa hiukan ulkona, että hengityskin helpottuisi vähän.

Huomenna on Ystävänpäivä joten

Toivotan Kaikille Hyvää Ystävänpäivää!