Inka on taas tänään ollut minun seuranani. Yhdessä olemme katsoneet Hovimäkeä ja Metsoloita. Teimme puolenpäivän aikaan pienen lenkinkin kanalin rannassa.

Kun join päiväkahvin marjapiiraan kanssa niin Inka sai oman patukan. jota hän syö niin kauniisti patukka tassujen välissä ja haukkaa päästä, mutta minä viivyttelin kameran kanssa niin kauan, että oli enää viimeinen pieni pala jäljellä.

IMG_1826-normal.jpg

Mummun apulaisena hän kävi tarkastamassa, että onko pöydän alla siivoamista

IMG_1827-normal.jpg

Sitten on homma hoidettu. Ei muuta kuin mennään istumaan keinutuoliin ja Inka hyppää mummun syliin ja odotellaan, että äiti tulee hakemaan kotiin.

IMG_1828-normal.jpg

Mukavasti meillä taas päivä meni, ei tarvinnut kummankaan olla yksin.