Minulla on kaksi kännykkää ja toiseen kuuloke, jotka on kotona pienessä korissa. Olen kuitenkin virkannut siihen päälle liian näkymättömillä väreillä, kun sitten se on usein hukassa. Kun välillä se on makkarissa, välillä olkkarissa tai keittiössä tai eteisessä. Niinpä ajattelin tehdä uuden ja näkyvämmän. Laitan tähän nyt kuvan tästä nykyisestä ja purkista, josta teen uuden. Tuo purkki oli aika hyvän kokoinen ja siinä on sankakin, josta on sitten mukava siirtää sitä huoneesta toiseen mukanaan.

IMG_1237-normal.jpg

Valitsin kirkkaan oranssin värin, jos sitten näkyisi paremmin. Virkkasin ulkopuolelle ja sisäpuolle molempiin, että on sitten kännyjen pehmeä olla siinä. Seuraavassa kuvassa en ole vielä yhdistänyt niitä toisiinsa.

IMG_1317-normal.jpg

Ja tältä se näyttää valmiina

IMG_1320-normal.jpg

Huomasin eteisen peilistä, että kun kuljen tuo kädessä niin olen kuin pikkutyttö leluämpärinsä kanssa. No eikös sitä sanotakin, että tulemme lapsiksi uudestaan. Toivottavasti nyt kuitenkin löydän sen helpommin kun joku soittaa tai itse soittaisin jollekin.