Menin tänään aamulla Pyynpäähän. Marketalla on tänään työpäivä. Hän oli tehnyt aamulla sikafarmarinkiusauksen paistovalmiiksi. Minä vaan lykkäsin sen uunin, kun menin  sinne. En ole pitkään aikaan syönyt sitä ja kyllä se maistui hyvälle. Se on minun mielestäni kiusauksista paras. Ja on helppo tehdäkin. Laitan tähän ohjeen.

Sikafarmarin kiusaus
1 pussi perunasipulisekoitusta
2 pkt Amerikanpekonia
1 dl juustoraastetta
Liemi:
2 dl vettä
1 lihaliemikuutio
2 dl kuohukermaa (tai 2,5 dl ruoanvalmistuskermaa)
Levitä puolet jäisestä perunasipulisekoituksesta voideltuun vuokaan. Levitä puolet suikaloiduista amerikanpekoneista perunoiden päälle. Kaada loput perunasipulisekoituksesta vuokaan ja loput pekonisuikaleet päälle ja juustoraastetta pinnalle.
Liemi:
Murenna lihaliemikuutio kiehuvaan veteen. Lisää kerma ja kaada liemi vuokaan.
Paista 200 asteessa noin 50 - 60 minuuttia.

Puolenpäivän aikaan Elisa vei minut kirjastoon ja Ollin jäähalliin. Olli on nyt ilapäivällä tuomarina kolmessa junnujen pelissä. Junnuilla on turnaus. Hän ei ole koskaan ennen ollut tuomarina.

Minä menin lukusaliin katsomaan, kun sinne on tuotu kirjasta tehty enkeli. Luulisin osaavani tehdä sellaisen.

Menin sieltä kirkkoon. Siellä alkoi klo 12 kauneimmat joululaulut, joka loppuu illalla klo 20.20. Eli se kestää 500 minuuttia. Tilaisuus pidetään kirkon juhlavuoden kunniaksi. Olin siellä melkein pari tuntia ja nyt olen kotona ja kuuntelen netin kautta tilaisuutta samalla, kun kirjoitan tätä. Juhakin tuli vähän sen jälkeen, kun tulin kotiin. Keitin jo kahvit ja lämmitin joulutortut. Juha istuu tuossa nojatuolissa ja kuuntelee joululauluja kirkosta ja samalla myös juttelemme.
Laitan tähän kirkon kuvan, jonka otin seurakunnan sivulta