Sain tänään luettua loppuun kirjan "Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi". Sen on kirjoittanut Jonas Jonasson. Se oli viime vuonna Ruotsin myydyin kirja. Oli se aika erikoinen kirja, humoristinen ja pöhkö, mutta kun en yhtään ole kiinnostuniut politiikasta niin minun mielestäni se oli paikka paikoin vähän pitkäveteinenkin hauskuudestaan huolimatta. Se politiikka osuus tulee siinä vanhoja asioita kerrottaessa. Karkumatkan kerronnan osuus on erittäin vaihtelevaa.

Luen myös toista kirjaa, jossa on vähän samantapaista edellisen kanssa. Se on Sara Gruenin kirjoittama "Vettä elefanteille". Siinä on päähenkilönä 93-vuotias mies, joka muistelee vanhoja asioita hänen ollessaan töissä sirkuksessa ja välillä ollaan nykypäivän asioissa vanhaikodissa. Tämän on siis kirjoittanut yhdysvaltalainen, mutta myös ruotsalaisessa kirjassa on mukana norsu. Tästä kirjasta on tehty menestyselokuva. Molemmat ovat vähän erilaisia kirjoja, joihin on totuttu.

Olen voittanut toisestakin ristikkolehdesta 10 euroa.

Täällä tuli keväällä sellainen uudistus, että labraan voi tilata ajan puhelimella tai netisssä. Tilasin nyt illalla ensimmäisen kerran ajan netistä ja sain onnistumaankin. Huomenna ja torstaina ei ollut vapaita aikoja mutta menen perjantaina aamulla klo 7.50. Voin sitten sieltä samalla mennä kanttiiniin hyvälle aamupuurolle.