Eilen oli katsomassa kahtakin kulkuetta. Ensimmäinen oli moottoripyöräkulkue. Tiesin edellisiltä vuosilta, että se on hieno. Niin se oli nytkin, toinen toistaan hienompia motskareita ja niitä riitti ja riitti, kun niitä oli YLI VIISISATAA (oli tänään lehdessä). Ja yllätys niiden perässä tuli museoautoja. En huomannut laskea, mutta niitäkin oli arvioiden jotain parisenkymmentä. Ne olivat niin mukavia katsella.

Toinen kulkue oli Poikasoittokunnan. Kyllä se oli myös hieno, mutta kun ajattelee sitä vanhaa hyvää aikaa niin ei se siihen yltänyt. Silloin siinä marssi edessä marssitytöt. Ennenvanhaan ne olivat sellaisia kymmenen kahden puolen ja heitä oli paljon. Se oli sitä Pepen aikaa. Myöhemmin tytöt muuttuivat vanhemmiksi ja oli vähemmän ja nyt heitä  ei ollut enää ollenkaan. Soittokuntalaisiakin oli joskus enemmän ja he soittivat enemmän kulkiessaan. Kyllä kulkue nytkin hieno oli, en sitä tarkoita, mutta joskus muistelee menneitä, ja vanha tuntuu paremmalta.

Tänään olin Café Caritaksessa. Vein taas peitonlappuja. Juha tuli sieltä minun luokseni kyläilemään. Iltapäivällä myöhemmin tulivat Henni ja Inka. Inka oli ollut matkan Hennin pyörän korissa. Se on siinä niin tyytyväisenä, kun se tietää, että pääsee mummun luo. Takaisin kotiin he menivät sitten, kun Marketta pääsi töistä ja Inka sai juosta hänen pyöräillessään. Inka tykkää siitä.