Nyt lähdin aamupäivällä ulos. En ole pariin kuukauteen ollutkaan lenkillä enkä oikeastaa yhtään ulkonakaan. Nyt kiersin korttelin ja se on puoli kilometriä. Onneksi tein lenkin jo sillä nyt on muuttunut keli niin kurjaksi etten enää lähtisikään. Sataa vettä ja floskaa, tosi kurjaa

IMG_1966.jpg

IMG_1965.jpg

IMG_1963.jpg

Noin kurjat kelit on nyt täällä ja 1,8 astetta lämmintä ja sohjoista tihkua sataa. Ei ole mitään mukavia parvekenäkymiä,

Minulla on ollut tänään aika huono olo ja olen ollut hirveän väsynyt. Torkut jo vaikka kuinka monta kertaa. Marketta toi minulle kalapuikkoja ja kastiketta sekä perunaa. Söin jo päivällä, mutta puolet jäi etten jaksanut. Syön sitten toisella kertaa. Jos nyt keittäisin päiväkahvit ja alkaisin sitten katsomaan Vihreän kullan maata. Siinä voi välillä nukkuakin jos siltä tuntuu.

Tilasin jo taksin ensi tiistaiksi kun on Porissa se kipusädehoito. Minulla on kelataksista edestakainen kyyti.

Pistän tähän mukavan mietelauseen, jonka on sanonut Ivar Wallensteen-  "Itsehillintä on taito olla huonolla tuulella niin ettei kukaan huomaa sitä".