Tulin taas aamulla Marketan luokse. Eilen kävi pari miestä imuroimassa ilmanvaihtoputkia. Tänään he kävivät vaihtamassa keittöön uuden putken. Tämä on sellainen koko taloyhtiön juttu. Sitten on päivä mennyt Ollin, Inkan ja Liisan kanssa.  Hamsut ovat nukkuneet.  Iltapäivällä Olli oli taas Eeron kanssa.

Mutta sitten alkoikin taas tapahtua. Henni tuli töistä ja oli matkalla kaatunut mopolla. Housut polvesta puhki ja polvi nahaton. Toinen käsi oli myös naarmuilla ja tuntui kovin jäykältä. Siihen tuli myös kova särky ja Marketta lähti Hennin kanssa röntgeniin ja lääkäriin. Saa nyt sitten nähdä miten paha juttu on.

Siinä on sitten vielä sellainen asia, että huomenna olisi ollut Summeri- ohjelman filmaus. Siinä piti Hennin ja Ollin olla mukana nypläämässä. Voi olla ettei nyplääminen onnistu tuolla kädellä. Saa nyt sitten nähdä. 

Olli lähti urheilukilpailuihin, mutta en osaa oikein kotiinkaan lähteä. Koirat ovat mielissään, kun olen heidän seuranaan. Kävin äsken minilenkillä tuossa lähimetsässä. Inka ja Liisa söivät innolla mustikoita.   En meinannut saada heitä takaisin sisällekään.