Eilen oli lakkiaiset. Marketta haki minut jo yhdeksältä ja menimme koululle. Siellä lakitettiin 181 nuorta. Ohjelma oli myös korkeatasoista ja tilaisuus kesti puoli yhteen saakka. Kyllä siinä mummu ja Ollikin väsyi. Hennillä oli omat juhlat, kun hänelle tuli peruskoulu käytyä. Koululta päästyä haimme samalla matkalla Juhan. Muut vieraat alkoivat tulla kolmen aikaan. Oli se aika ruljanssi. Inka ja Liisa parat joutuivat saunaan siksi aikaa, raukka pienet. Yhdeksän aikaan illalla Marketta toi minut kotiin, että kellon ympäri tuli juhlittua. Tänään olen ollut tosi väsynyt koko päivän, olen vaan huilannut enkä tehnyt mitään.

Vanha sanonta sanoo, että "ehtost laiska virkko ja lauantaiehtost laiskimmakki". Mikähän minä olen, kun sunnuntai-iltana vasta vähän virkistyn.

Pistetään nyt vielä yksi Elisan fb:stä pihistetty kuva tähän.