Tänään annettiin sytostaattihoito toisella lääkkeellä ja sillä se onnistui. Tämä on yhtä tehokasta, mutta sivuvaikutukset ovat erilaiset ja alkulääkitys aloitetaan jo edellisenä iltana tableteilla kotona. Tällä lääkkeellä ei ole neurologisia sivuvaikutuksia, joten jalkojeni ei pitäisi tulla kipeiksi. Tukka, silmäripset ja kulmakarvat lähtivät hyvin paljon jo edellisellä lääkityksellä, mutta tänään annetulla tulee lisäksi kynsiin muutoksia ja ne voivat myös lähteä. Sitä yritetään lieventää jäisillä tossuilla ja kintailla hoidon aikana. Tuntui aika inhottavalta, kun muutenkin tiputuksessa tulee vilu. Sitten kynsien lähtöön voi auttaa myös se, että lakkaa tummalla lakalla kyntensä. Siinä auttaa se, ettei valo pääse vaikuttamaan kynsiin. Soitin Elisalle ja kysyin häneltä apua. Elisalla on kuulemma monen väristä jopa mustaakin lakkaa. Huomenna kun Marketta hakee minut heille, niin Elisa lakkaa minun kynteni. Pahoinvointi on molemmissa lääkkeissä sivuvaikutuksena. Myös suun kipeäksi tulo ja se on useammin tänään annetulla lääkkeellä. Saa nyt sitten nähdä miten minulla menee lähipäivät.