Täällä nyt sitten olen taas yksin. Inka ja Maisa haettiin kotiin iltapäivällä. Meillä meni oikein mukavasti.

Maisa on oikea herkkusuu. Juusto ja jugurtti on herkkuja, kurkkukin menettelee, mutta banaanista hän ei oikein välitä. Mummun kädessä on kiva olla, kuunnella mitä mummu puhuu ja vähän seurustella Inkan kanssa.

Inkan kanssa olimme ihan koko ajan  yhdessä. Kävimme lenkeillä ja sisällä Inka oli koko ajan puuhassa mukana, vaikka mitä olisin tehnyt. Yöt nukuimme yhdessä. En tarvinnut yösukkiakaan, kun Inka lämmitti jalkoja. Televisiota katsoimme aina yhdessä. Minä istuin keinutuolissa ja Inka sylissä. Eli me olemme  erottamattomat.

Liisalla oli myös ollut mukavaa. Yöllä oli vähän tainnut aika tulla pitkäksi, kun oli repellyt petinsä patjan. Hänellä oli oma peti mukana.

Nyt ovat kaikki kolme taas kotona ja nauttivat toistensa seurasta.Nauru