Tänään seurakunta järjesti messun jälkeen Nuortentalossa tilaisuuden kaikille, jotka ovat päässeet vuonna 1961 rippikoulusta. Minäkin olin vähän kahden vaiheilla, että menenkö vai en. Viikolla katselin yhteiskuvaakin ja mietin ketä voisi nähdä siellä ja mietin myös muita ketä mahdollisesti on käynyt sinä vuonna. Tänään vasta ihan kirkon portilla minulle välähti, että onhan sinä vuonna poikiakin päässyt ripelle ja minä olin entisenä tipulalaisena miettinyt vain tyttöjä. Silloin oli ne suuret ikäluokat ja myös tosi suuret rippikoulut niinkuin myös kouluissa luokat. Minä kävin silloin Tipulan rippikoulun. Meitä oli joku viitisenkymmentä. Nyt minä olin ainoa joka osallistui tänään. Ainoastaan yhdestä rippikoulusta siellä oli kymmenkunta toisesta pari ja sitten oli Kodisjoelta ja Lapista muutamia. Nämä kunnat on liitetty Raumaan muutama vuosi sitten. Eli monta sataa riparilaista silloin ja 26 osallistui nyt tilaisuuteen. No se yksi porukka muisteli vapaassa seurustelussa ripariaikojaan. Muut sitten juttelivat jotain muuta. Teimme siellä rukoushelmet itsellemme. Tilaisuus oli kyllä ihan mukava, mutta ei sellainen joksi se oli tarkoitettu.