Hempeilyyn en ollut osallisena, ainoastaan yleisönä. Aamupäivällä, kun menin kauppaan niin aamukahvilta tulivat meidän huoltomies Petri morsiamensa kanssa. Siinä sitten jalkakäytävällä kun he erosivat molempien lähtiessä töihinsä niin he moiskauttivat oikein mojovan pusun. Harvemmin näkee tuollaisten viisikymppisten kadulla noin hyvästelevän. Ihan kivaa katsottavaa.

Minua on sensijaan piikitetty oikein kunnolla. En ole koskaan aikaisemmin ottanut flussarokotusta. Minun omalääkärini Reijo oli sitä mieltä, että minun nyt pitäisi ottaa, kun keuhkoistani on niin paljon leikattu pois. Ja hänen mielestään pitäisi vielä ottaa sellainenkin rokotus, joka suojelisi minua keuhkokuumeelta. Eilen oli rokotustilaisuus, jossa annettiin tämän syksyn flussarokotus. Olin siellä piikitettävänä. Tänään olin toisessa paikassa, jossa oli Reijo-lääkärini ja sain häneltä reseptin ja kävin apteekissa ja menin sitten takaisin sairaanhoitajan piikitettäväksi. Hänen kanssaan  jutellessa huomasimme, ettei jäykkäkourustusrokotuskaan ollut voimassa. Sain sitten vielä senkin. Eli eilen vasempaan käsivarteen tänään oikeaan käsivarteen ja sitten vielä takapuoleenkin.

Marketta on laittanut pihalleen talipalloja ja eilen huomasin, kun siinä kävi syömässä yksi oikein pieni talitiainen. Sen on täytynyt syntyä vasta loppukesällä tai syksyllä. Tänään Olli kertoi minulle, että hän oli aamulla nähnyt äidin  kanssa oikein pienen talitiaisen pihalla syömässä. Se oli varmaan se sama, jonka minäkin näin. Kuinkahan se pärjää talven pakkasissa.