Kyllä se sytostatti on veltoksi vienyt. Nyt ei ole ollut ihan niin paha olo kuin viime kerralla, kun on nyt uusi lääke pahoinvointiin. Väsynyt olen. Olen kuitenkin tänäänkin sateiden välillä kiertänyt korttelin. Aamulla Marketta toi useamman päivän ruuat minulle, ettei tarvitse kuin lämmittää, muttei siltikään oikein haluta syödä. 

Eilen tuli "Hakekaa kätilö!". Nämä ovat nyt uusia jaksoja. Luin sen kirjan kun se ilmestyi Suomeksi. Senjälkeen aika pian näytettiin telkkarissa ne ja katsoin ja pidin niistä kovin. En jaksanut illalla katsoa, mutta tallensin sen ja aion katsoa tänään.

Joulun jälkeen aloin kutoa lapasia. Ole ihan pikkuhiljaa tehnyt niitä ja tänään päätin langanpäät. Annan ne nyt sitten Jesselle synttärilahjaksi.

IMG_1359-normal.jpg

Ne on kudottu seiskaveljeksen harmaasta ja sitten laitoin kaksi ihan ohkaista lankaa (tumman ruskean ja tumman sinisen) antamaan väriä ja kirjavuutta. Luulen, että osasin arvioida koon oikein.