Eilen soitti Riikka, että he tulevat lauantaina käymään Raumalla ja käyvät myös minun luonani. Odottelen heitä puolen päivän aikoihin.

Sitten meillä on ollut Riston kanssa puhe, että hän tulee ensi viikolla vierailulle ja tänään hän soitti ja sovimme, että hän tulee sunnuntai-iltana.

Minua vaivaa nyt helle enemmän kuin koskaan ennen. Päivällä istuin taas pihallamme varjossa olevassa keinussa. Otin lehdenkin, että voin lukea ja kynänkin, että ristikon täyttäminenkin onnistuisi. Nyt oli kyllä koko ajan muitakin istujia ja puheseuraa niin etten sitten lukenutkaan.

Illalla pyöräilin Marketan luokse. En ole pitkään aikaan käynyt heillä ja kyllä koirilla oli hauskaa ja Inka istui koko ajan ihan minun vieressäni tiukasti kiinni minussa. Oli Liisakin aina välillä rapsuteltavana. Maisa ja Roopekin olivat hereillä ja pitkän aikaa kädessäni hellittävänä. Maisa usein onkin hereillä ja Selmakin silloin tällöin. mutta Roope yleensä nukkuu.