Mirja Y kysyi minulta, että haluaisinko lähteä pitkäperjantaina Kodisjoelle, pääsisin hänen kyydissään. Se oli hieno juttu. Siellä oli kirkossa aamulla vanhan käsikirjan mukainen jumalanpalvelus, senjälkeen ruokailu Kodistuvalla kirkon vieressä ja sitten vielä seurat kirkossa.

Lähdimme aamulla ja Mirja haki minut yhdeksän jälkeen ja sitten haimme vielä Helenan. Saarnan kirkossa piti Pauli Vuola. Hän on kotoisin tältä seudulta, mutta pisimpään hän on tainnut olla Temppeliaukion kirkon kirkkoherrana. Eläkkeellä hän ollut jo ehkä yli kymmenen vuotta.

Siellä oli oikein täyspainoista vakavaa sanaa kuulolla. Sitten näki väliajalla tuttujakin. Minäkin näin pitkästä aikaa Heimon. Kysyin vieläkö hän muistaa minut. Kyllä hän muisti. Me olemme tutustuneet Israelissa. Olimme samalla matkalla siellä ja totesimme nyt, että siitä on kuukauden päästä kaksikymmentä vuotta. Heimo on minun rinnallani nuori poika (nyt kyllä keski-ikäinen), mutta hyvin me tulimme juttuun reissulla ja aina kun olemme nähneet, niin nytkin oli oikein kiva pieni juttutuokio.

Laitan tähän kuvia, jotka otin seurakunnan sivuilta. Ensimmäisessä on Kodisjoen kirkko, sitten on kirkon alttari. Seuraavassa Kodistupa ulkoa päin ja sitten sieltä sisäkuva.

Kodisjoen%20kirkko-normal.jpg   Kodisjoen_kirkon_alttari-normal.jpg       Kodistupa%20ulko-normal.jpg   Kodistupa%20sis%C3%A4-normal.jpg

Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että nukahdin hiukan yhden puheen aikana. Muttei sitä varmaan kukaan huomannut, koskei Mirjakaan ollut huomannut, vaikka istui ihan vieressä. Menin kohta kotiin päästyäni huilaamaan. Olin kotona vasta viiden aikaan, ettei ihme ollut vaikka olinkin väsynyt. Se on metka juttu, että vaikka väsyy niin kuitenkin toisella tavalla virkistyy.