Kaupassa huomasin, että oli myynnissä myös lapskoussia. Pitihän sitä ostaa, kun se on niin hyvää enkä ole pitkään aikaan syönyt sitä. Söin sitten ihan oikea oppisesti etikkapunajuuren ja kurkun kanssa ja laitoin sulaa voitakin (Beceliä) päälle.

IMG_1059-normal.jpg

Syömisen jälkeen Juha soitti ja kysyi lähtisinkö hänen kanssaan hautausmailla käymään. Lähdin oikein mielelläni ja menimme ensin Monnaan. Siellä on minun äitini ja isäni hauta. On siellä myös kahden tätini haudat ja yksi serkku. Ja muutama Juhan omaisen hauta. Heitä on ollut suuri perhe ja on myös suuri suku. Sieltä tulimme vanhalle hautausmaalle. Minulla ei ole siellä ketään, mutta Juhalla on montakin hautaa.

Sitten tulimme meille ja keitin kahvit ja istuimme vielä pihalla, kun oli niin kaunis ilma. Senjälkeen Juha jatkoi matkaa kotiin.

Laitan tähän vielä muutaman kuvan, kun  oli niin metka kolmeosainen mansikka.

IMG_1051-normal.jpg

IMG_1052-normal.jpg

IMG_1053-normal.jpg

Joskus kasvaa tuollaisia kivoja luonnonoikkuja.