Sain luettua Torey Haydenin kirjan Viattomat. Se on ihan uusi, tänä vuonna ilmestynyt kirja. Torey Hayden on erityisopetteja ja hänen kirjoissaan on usein ja taitaa olla aina päähenkilönä joku käytöshäiriöinen ongelmalapsi. Kyllä he aina kovan yrittämisen kautta avun saavat. Tässä uudessa kirjassa Viattomat tapahtuu sieppaus. Kirja päättyy kuitenkin ihan hyvin. On hieman erikoinen juoni, mutta kirjailijan taattua laatua.

Nyt olen lukemassa Lucy Dillonin kirjoittamaa Eksyneiden sydänten koti. Siinä päähenkilö perii tädiltään talon,koiran ja kokonaisen kennelin, jossa on löytöeläimiä. On oikein hauska ja mielenkiintoinen, ja on siinä vähän romantiikkaakin. Luen sitä vähän ahmien.

Seuraavina minulla ovat odottamassa kirjat Sopivasti lihava ja Naapurit. Sopivasti lihava kirjan on kirjoittanut Jenny Dahlberg ja se kertoo ylipainoisen rehevän nuoren naisen elämästä Ruotsissa. Inna Patrakova on kirjoittanut kirjan Naapurit. Se kertoo suomalaisesta ja venäläisestä perheestä naapureina. Luulisin, että nämä molemmat kirjat ovat kivoja, mutta saa sitten nähdä.

Nämä kaikki ovat varmaan aika erilaisia juoneltaan ja tyyliltään. Sopivaa vaihtelua.

Piti vielä mainita, että Torey Hayden on aikaisemmin kirjoittanut tositapahtumiin perustuvia kirjoja, mutta tämä uusi "Viattomat" on romaani.