Täällä ei ole ollut kuin parina päivänä joskus tammikuussa pakkasta. Olin silloin senverran huonossa kunnossa etten muistanutkaan pakastimen sulattamista. Sitten olen harmitellut, kun lämpesi eikä ole uudestaan tullut pakkasia. Nytkin kun viime viikon lopuksi sitä takatalvea ennustettiin niin lauantaiaamulla oli katoilla hiukan paikkapaikoin lunta ohuelti. Mittari oli kuitenkin nollasssa.

Tänä aamuna kun heräsin niin oli pakkasta 8 astetta. Ennen kahdeksaa välähti mieleen pakastimen sulatus. Aurinko paistoi oikein kauniisti niin tajusin, että eteläparveke on aika pian lämmin kun aurinko kiertää vielä vähän niin rupeaa paistamaan sinnekin.

Nyt sitten vaan liikettä niveliin ja pakasteet parvekkeelle. Kuumaa vettä kattiloihin ja pakasteeseen. Parin tunnin urakka ja kaikki oli takaisin pakasteessa ja ilman sulamatta. Siinä vaiheessa oli vielä pakkasta ulkona pohjoisen puolella viisi astetta. Iltapäivällä oli kolme astetta lämmintä ja nyt on tällä hetkellä 3 astetta pakkasta.

Kyllä olin iloinen, kun tuli aamulla heti pakastin  mieleen ja olin senverran paremmassa kunnossa, että jaksoin sen tehdä. Otin kyllä välittömästi oikein makeat nokoset ja muutaman kerran vielä myöhemminkin. Nokoset on kyllä erilaiset jos ne on lääkkeiden takia tai sitten tuollaisen urakan jälkeen. Ja on mielikin ihan erilainen. :D

Olen sitä mieltä, että minä voitin kilvan. :)  Ja tämä kävi kyllä kuntoilustakin.