Nyt on taas aika synkkää, märkää luntakin tulee alas. Olen kuitenkin käynyt viemässä roskat ja samalla kiersin korttelin eli puolen kilometrin lenkki. Se on nyt näissä oloissa mainitsemisen arvoinen asia.

Sen verran olen tehnyt hommia, että laitoin joulukortit pois ja samalla katsoin oikein kunnolla millaisia on tullut ja keneltä. Kyllä ne minulle aina sairaalaan tuotiin nähtäväksi ja annoin sitten takaisin kotiin, en niitä sinne jättänyt, mutten yhtään muistanut millaisia oli tullut.

Olen tykännyt janssoniin kiusauksesta mutta nyt ei maistunut yhtään ruoka, ainoastaan jälkiruoaksi syömäni banaani maistui ihmeellisen hyvältä.

Nyt tuli yhtenä päivänä laukkukaappia järjestellessä esille virkkaamani laukku, jota en ole tainnut pariinkymmeneen vuoteen käyttää ja nyt otin käyttöön

IMG_1955.jpg

Siinä on kangasvuori ja vuorissa toisella puolella iso tasku ja toisella kaksi pientä taskua. Laukku on niin sopivan kokoinen ja luonnikkaan tuntuinen, että taidan ottaa sen nyt käyttöön.

Nyt menen päivänokosille, rupesi niin ramasemaan.